Torin lähettyville on kaivattu pitkään matkailuneuvontaa ja kesällä 2024 tähän pyyntöön vastattiin, kun matkustajasatamaan avattiin yleisön pyynnöstä matkailun kesäinfo.
Sataman info haluttiin täydentämään Riihisaaressa sijaitsevaa virallista matkailuinfoa kesän kiireisimmän kauden yli. Matkailuinfon lisäksi pisteeltä löytyi koko kesäkauden yli Savonlinnan Risteilyjen, Hertzin autovuokraamon ja matkustajasataman palvelut. Lisäksi infossa oli pienimuotoinen matkamuistomyymälä, josta löytyi näyttävästi mm. paikallisia makuja eli alueen ruokatuotteita. Esillä oli monipuolisesti paikallista ruokaa, käsitöitä ja mm. saunatuotteita.
Kesäinfon puotiin kerättiin Saimaa lautasella –hankkeen avustamana joukko paikallisia tuotteita myyntiin. Myynnissä oli mm. Saimaan Marja Oy:n Savonlinna limonaadia, Kauppaseuran sinappia, Ruokkeen muikkuja sekä Arctic Natural Product Oy:n kuivattuja marjoja ja sieniä. Lisäksi infossa ohjattiin Paikallisia makuja sivustolle tutustumaan alueen ruokatarjontaan sekä Annoksia oopperasta kattaukseen. Esillä oli myös D.O. Saimaa -merkki sekä Taste Saimaa juhlavuosi.
Infopisteen avaamista keskeiselle paikalle pidettiin hyvänä ja tervetulleena asiana. Se sai paljon kiitosta toiminnasta ja pitkistä aukioloajoista. Sen halutiin jatkavan siinä myös ensi kesänä. Kesä-elokuussa tilastoitiin noin 3000 asiakaskontaktia, jossa kussakin tilanteessa saattoi olla useampi matkailija yhtä aikaa. Näin ollen voidaankin arvioida, että vähintään 6000 matkailijaa sai opastusta tai neuvoja infon kautta kesän aikana.
Kesäinfon aukioloajat kesäkauden 2024 aikana:
3.–21.6. kello 11–19,
24.6.–4.8. kello 9–20 ja
5.–31.8. kello 11–19